Muuta

Tekijänoikeus

Ulkoasun toteutuksesta valtava kiitos Arjalle

Ulkoasun kuvien © Rose's Shadow

Sivuilla esiintyvien kuvien ellei sivuilla toisin mainita © Rose's Shadow & MAIJAA

Tekstien © Rose's Shadow & MAIJAA

YT Stable Dahlen on hostannut siipiensä suojaan Arja / Routasiipi.net, KIITOS!



Historia

YT Stable Dahlen alkumuoto, Karkin Talli nousi pystyyn Rose's Shadown toimesta maaliskuussa 2004. Innostus kuitenkin lopahti lyhyeen ja pian seurasi lyhyt tauko tallin historiassa. Pari kuukautta myöhemmin, kesäkuussa, vietettiin kuitenkin avajaisia. Karkin Talli avasi ovensa virallisesti 14.06.04.

Karkin Talli oli alkeellinen, valmisleiskalla varustettu aktiivinen kyhäelmä, josta löytyi muotirotuja; arabeja ja shetlanninponeja. Kasvatustoiminta oli pienimuotoista. Silloin tällöin törmää poneihin, joilla on nimensä edessä liite RS tai RS's. Tallin kasvattajanimet olivat sen aikaisen VKL:n rekisterissä.

Samannimisiä talleja tuli tuolloin usein vastaan, joten uutta nimeä piti ruveta keksimään. Dahle sai nimensä äkkinäisestä päähänpistosta bussimatkalla, ja nimi on jäänyt elämään.

Vanhan nimen aikoina hevosilla kilpailtiin esteillä. Kun Rose's oikeassa elämässä tajusi kouluratsastuksen syvimmän olemuksen, sai myös Dahle ”kääntyä uskoon ”.

Dahle ei kuitenkaan noussut kokuistukseen lukuisista yrityksistä huolimatta. Hevosia oli kiitettävästi ja toimintaa vireillä, mutta jokin mätti. Talli vietti hiljaiseloa pari vuotta, pysyen kuitenkin hengissä. Virtuaalitallin pidossa on hommaa riittävästi useammallekkin, joten Tanettaja tuli avuksi tallin pitoon. Yhteistyö kuihtui ja jälleen Rose's Shadow piti paikkaa yksin pystyssä..

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Ht.netin foorumissa rakas ystävämme MAIJAA tuli nykimään Rose'sia hihasta. Pienen keskustelun ja suunnittelun tuloksena tuo kyseinen neiti muutti Dahlen katon alle. Kaivattu, aktiivinen toinen omistaja löytyi, Dahle on, ja pysyy hengissä.. ^^




Linkit

Keräämme linkkilistallemme vain koulupainoitteisia talleja ja siittoloita. Muut-osiossa on muita tarpeellisia linkkejä.

Yksityistallit


Siittolat


Muut
VRL
KRJ
VVK
Virtuaalisia
Virtuaalipankki Welho
Equus Sport (W)
Hevostalli.net
Koulutuskeskus Tumpela
Piristävää

Omistajista

Rose's Shadow

Olen 16-vuotias, puhelias ja nauravainen tyttö pääkaupunki-seudulta. Ulkonäöltäni kuulemma ”tyypillinen Elovena-tyttö ”, täysin suomalaista alkuperää.

Rakastan vauhdin hurmaa ja aamujen aikaista valoa. Olen ollut vaahtosammuttimen kokoisesta asti todella eläinrakas.

Valmentaudun aktiivisesti kouluratsastuksessa ja valokuvaan aina ja kaikkialla. Syksyllä 2007 aloitin opinnot Ypäjällä, hevosammattiin hakeutuminen on ollut minulle itsestään selvää jo vuosien ajan.

Minut tunnetaan netissä myös nimillä SuKedi, Urbii ja Keltainen Rusetti. Virtuaalihevosharrastus on kulkenut matkassa kolme ja puoli vuotta, ensimmäinen virtuaalihevoseni oli nf-ruuna Felix Forbes.

MAIJAA

Heimoi, olen MAIJAA, 17-vuotias tyttönen Lahesta. Musiikkilukioin ja lukeudun myös onnellisten ponien ja koirien omistajien kerhoon. Luonteeltani olen avoin, hyväntahtoinen, idearikas ja sosiaalinen. Tutustun mielelläni uusiin ihmisiin, varsinkin vieraat kulttuurit herättävät mielenkiintoni. Olen melko läheisriippuvainen, joten ystävät ovat minulle kaikki kaikessa. En seurustele. (vapaata riistaa siis, saa tulla ja iskeä !)

Rakastan pieniä kauniita hetkiä, jotka tekevät elämisestä elämisen arvoista. Vihaan pinnallisuutta ja pelkään menetystä. RS´n tavoin maailmaa tulee usein katsottua kameran etsimen läpi, tällä hetkellä suunnitteilla järjestelmäkameran hankinta. Ratsastus on tällä hetkellä pelkkä harrastus, musiikkiin paneudun tavoitteellisemmin.

Virtuaaliporukoissa olen pyörinyt vuodesta -03, jolloin toimin hoitajan ominaisuudessa Kultaisenriimun tallilla. KRT´n jälkeen olen omistanut muutamia hataria tallivirityksiä ja Dahle on ensimmäinen talli, johon olen panostanut tosissani. URL-maailmassa liikun pääasiassa nimellä MAIJAA.